Ekaterina 

Ekaterina.jpg

Tanssi, musiikki ja liikunta ovat aina kuuluneet elämääni. Lapsuuteeni on kuulunut taitoluistelu, tanssi sekä musiikinopinnot ja harrastin monia tanssityylejä kuten mm. modernia tanssia, jazzia, show tanssia, paritansseja, balettia, itämaista tanssia ennenkuin Bollywood-tanssi tuli kuvioihin. 

Löysin tieni Bollywoodin maailmaan vuonna 2009 ja olen yksi Danny's Bollywood Dance Crew'n esiintyvän ryhmän alkuperäisjäsenistä.Televisiosta tutun esiintyvän ryhmämme riveissä olen ollut mukana sadoissa esityksissä, joita olemme tehneet ympäri Suomea sekä ulkomailla. Olen toiminut tanssinopettajana ja koreografina vuodesta 2013. Vuonna 2016 valmistuin myös Liikuntaneuvojaksi Varalan urheiluopistosta. Opetan mm. Bollywood Ladies Style (bollywoodia) ja Sassy Divas (commercial dance) tunteja sekä valmennan esiintyviä ryhmiä. 


Uskon motivaation ja positiivisuuden voimaan ja kannustankin oppilaita aina yrittämään parastaan ja uskomaan itseensä. Mielestäni tanssi on paljon enemmän kuin liikuntaa, se on voimaantumisen lähde ja haluankin että oppilaat ottavat tunneiltani mukaan annoksen naisenergiaa omaan elämäänsä. Uskon myös, että tanssi on paljon enemmän kuin askeleita, asenne on ratkaiseva tekijä. Kaikissa meissä asuu tanssidiiva ja kun askeleihin lisätään kunnon annos asennetta, tanssi herää eloon!